Kellarikesikkä rakennuksissa - Tunnistus, ehkäisy ja korjaus

Kellarikesikkä (Coniophora puteana), aiemmin tunnettu myös nimellä kellarisieni, on yksi yleisimmistä rakennuksissa esiintyvistä lahottajasienistä. Tämä ruskolahottajaksi luokiteltu sieni vaurioittaa erityisesti rakennusten puumateriaalia aiheuttaen sille tyypillistä ruskeaa lahoa. Ruskolahottajalle ominaiseen tapaan kellarikesikkä hajottaa pääasiassa puun polysakkarideja, kuten selluloosaa ja hemiselluloosaa, mutta ei helposti kykene hajottamaan ligniinejä. Tämän lahotusprosessin seurauksena puun rakenne muuttuu ruskeaksi ja hauraaksi.

Vaikka kellarikesikkä ei ole rakennuksille yhtä vaarallinen kuin esimerkiksi lattiasieni, koska se ei kykene leviämään yhtä tehokkaasti kostean alueen ulkopuolelle, se on silti tärkeää tunnistaa ja poistaa rakenteista. Erityisesti kellarikesikkä on havupuuainekselle tyypillinen lahottaja ja luonteeltaan hyvin nopeakasvuinen.

Kellarikesikkään kasvuun vaikuttavat tekijät

Kellarikesikkään kasvuun vaikuttavat useat eri tekijät, joista tärkein on kosteus. Puun kosteuspitoisuus määrittää, onko lahoamisprosessi ylipäätään mahdollinen. Lahottajasieni ei kykene asuttamaan puumateriaalia, mikäli sen kosteuspitoisuus on alle 25-30%. Tätä suuremmilla kosteuspitoisuuksilla sieni kykenee hyödyntämään puun rakenteisiin kertyvää vapaata vettä ravintonaan.

Kellarikesikkä vaatii lähtötilanteeltaan tavallista kosteammat olosuhteet. Sen optimaalinen kosteuspitoisuus on jopa 50-60%. Kosteuden lisääntyessä lahottajat toimivat tehokkaammin tiettyyn rajaan asti. Liian suuri kosteuspitoisuus (puulajista riippuen 150-170%) estää lahottajien toiminnan, sillä puun rakenteen täyttyminen vapaasta vedestä vähentää hapen kulkeutumista.

Lämpötila on toinen merkittävä tekijä kellarikesikkään kasvulle. Ruskolahoa aiheuttavien sienten kasvuedellytyksenä voidaan pitää sopivaa kosteuspitoisuutta ja lämpötilaa. Lisäksi saatavilla olevat ravinteet vaikuttavat sienen kasvuun, vaikka yleensä rakennusmateriaaleissa niitä on riittävästi.

Tyypilliset kasvupaikat rakennuksissa

Kellarikesikkä suosii pysyvästi viileää, kosteaa ja seisovaa ilmaa. Nimensä mukaisesti kellarikesikkä esiintyy usein kellaritiloissa, missä kosteusolosuhteet ovat sille otolliset. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat myös muut rakennusten kosteat tilat, joissa on puumateriaalia.

Kellarikesikkää voi esiintyä vanhoissa taloissa, joissa kosteudenhallinta on puutteellista. Erityisesti rakennusten alapohjat, kellarit ja muut kosteat rakenteet ovat alttiita kellarikesikkätartunnoille. Kosteusvauriot ovat usein seurausta rakennusvirheistä, suunnitteluvirheistä, lämpö- ja vesieristevaurioista, kunnossapidon laiminlyönnistä tai rakenteiden ja materiaalien vanhenemisesta.

Kellarikesikkä ei kuitenkaan rajoitu vain kellaritiloihin, vaan sitä voi esiintyä missä tahansa rakennuksen osassa, jossa kosteusolosuhteet ovat sille suotuisat. Sieni voi kasvaa myös rakenteissa näkymättömissä, mikä tekee sen varhaisesta havaitsemisesta haastavaa. Näytteeksi kellarikesikkäepäilyissä kannattaa ottaa materiaalia, jossa havaitaan kasvavan rihmastoa.

Kellarikesikkään kasvuolosuhteet rakennuksissa

Kosteus on ehdottomasti tärkein tekijä kellarikesikkään kasvun käynnistymisessä ja jatkumisessa. Tämä ruskolahottaja ei pysty asuttamaan puumateriaalia, jos sen kosteuspitoisuus jää alle 25-30%. Kellarikesikkä tarvitsee erityisen kosteat olosuhteet kehittyäkseen - sen optimaalinen kosteuspitoisuus on huomattavan korkea, jopa 50-60%. Toisaalta liian suuret kosteuspitoisuudet (puulajista riippuen 150-170%) estävät lahottajien toiminnan, koska puun rakenteen täyttyminen vedestä vähentää hapen kulkeutumista.

Lämpötila vaikuttaa merkittävästi sienen kasvunopeuteen. Yleensä vähimmäislämpötila mikrobikasvulle rakennuksissa on 5 astetta, ja enimmäislämpötila noin 50 astetta. Näiden lämpötilarajojen ulkopuolella kellarikesikkä ei kasva. Homeen kasvu pysähtyy ja taantuminen alkaa, kun lämpötila putoaa 0 °C:n alapuolelle. Kellarikesikkä suosii erityisesti pysyvästi viileää ja kosteaa ympäristöä.

Kellarikesikkä kuuluu ruskolahottajiin, jotka vaativat kasvaakseen bakteereita ja sädesientä kosteammat olosuhteet. Ruskolahottajat tarvitsevat tavallisesti vähintään RH 95% suhteellisen kosteuden, kun taas homesienet voivat alkaa kasvaa jo RH 75-80% kosteudessa.

Kellarikesikkä voi kasvaa monenlaisilla pinnoilla. Erityisen herkkiä materiaaleja ovat:

• Puupohjaiset materiaalit (etenkin havupuu)

• Kartonkipintaiset kipsilevyt

• Paperista valmistetut tuotteet

• Orgaaniset eristemateriaalit

Nämä materiaalit tarjoavat ravinteikkaan kasvualustan, joskin kellarikesikkä voi asuttaa lähes mitä tahansa orgaanista materiaalia. Pelkästään materiaalin kuivattaminen ei riitä ratkaisemaan ongelmaa, sillä itiöt kestävät hyvin epäedullisiakin olosuhteita.

Kasvunopeus riippuu voimakkaasti olosuhteista. Ihanteellisissa lämpö- ja kosteusolosuhteissa herkästi homehtuvalla materiaalilla mikrobikasvun alkamiseen menee vain päiviä tai viikkoja. Kestävämmillä materiaaleilla ja epäsuotuisemmissa olosuhteissa kasvun alkamiseen voi kulua huomattavasti pidempi aika, jopa vuosia.

Rakenteissa esiintyvän kosteuden lähteitä on monia: sade- ja sulamisvedet, maaperän kosteus, käyttövedet tai rakenteisiin jäänyt rakennusaikainen kosteus. Havupuuaines, jolle kellarikesikkä on erityisen tyypillinen lahottaja, on usein alapohjissa, kellareissa ja muissa kosteudelle alttiissa rakenteissa.

Kellarikesikkä erottuu muista lahottajasienistä nopealla kasvullaan. Se kykenee lahotusprosessiin kohtuullisessa ajassa, mikä tekee siitä huomattavan uhan puurakenteille. Kellarikesikkä ei kuitenkaan pysty siirtämään vettä rihmaston avulla pitkiä matkoja, toisin kuin lattiasieni, joka voi levitä kuivienkin rakenteiden läpi.

Kellarikesikkään tunnistaminen

Kellarikesikkään tunnistaminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää rakenteiden vaurioiden rajoittamiseksi. Tämä lahottajasieni jättää jälkeensä tunnistettavia merkkejä, joiden perusteella asiantuntija voi arvioida vaurion laajuuden ja tarvittavat korjaustoimenpiteet.

Kellarikesikkään haju

Maakellarimainen tai multamainen haju on usein ensimmäinen merkki kellarikesikästä. Hometalon haju voi vaihdella - se saattaa tuntua tunkkaiselta, perunakellarimaiselta tai jopa makealta. Tärkeää on muistaa, että maakellarin tai "mummolan" haju ei kuulu terveeseen taloon. Tällainen haju on aina hälytysmerkki, jonka alkuperä on syytä selvittää.

Asukas tottuu nopeasti huoneilman hajuihin. Siksi on hyödyllistä kysyä vierailijoilta, havaitsevatko he poikkeavaa hajua. Haju tarttuu usein vaatteisiin, tekstiileihin ja huoneiston irtaimistoon. Voit tehdä yksinkertaisen testin: pakkaa ennen matkaa vaatekerta ilmatiiviiseen pussiin ja avaa se toisaalla - haju on sama kuin asuinympäristössäsi.

Haju voi esiintyä jatkuvasti tai ajoittain. Kuitenkin on huomattava, että kaikkiin homeisiin ei välttämättä liity voimakasta hajua, joten myös hajuton kosteusvauriorakennus voi olla saastunut.

Kellarikesikkään ulkonäkö rakenteissa

Kellarikesikkä eli Coniophora puteana luokitellaan ruskolahottajiin. Rakenteissa se näkyy tyypillisesti ruskeana, hauraan näköisenä kasvustona. Lahottamisprosessissa lähinnä puun polysakkaridit (selluloosa ja hemiselluloosa) vaurioituvat, mutta ligniinit säilyvät paremmin. Tämän seurauksena puun rakenne muuttuu ruskeaksi ja hauraaksi.

Erityisesti kellarikesikkä on havupuuainekselle tyypillinen lahottaja ja luonteeltaan hyvin nopeakasvuinen. Toisin kuin lattiasieni, kellarikesikkä ei kykene leviämään yhtä tehokkaasti märän alueen ulkopuolelle. Näin ollen se ei ole rakennuksille yhtä vaarallinen, mutta vaatii silti välitöntä huomiota.

Näytteenotto ja laboratorioanalyysi

Näytteeksi kannattaa ottaa materiaalia, jossa havaitaan kasvavan rihmastoa. Näyte otetaan samalla tavalla kuin mikrobien viljelyanalyyseihin. Laboratorioanalyysi on luotettavin tapa varmistaa kellarikesikkätartunta.

Nykyään on kehitetty luotettava ja nopea qPCR-menetelmä (quantitative Polymerase Chain Reaction), jolla voidaan tunnistaa yleiset rakennuksissa esiintyvät lahottajasienet. Menetelmä perustuu mikrobien DNA:n jäljittämiseen ja sen avulla voidaan määrittää neljän lahottajasienisuvun esiintyminen: lattiasienen, istukkakäävän, kelokäävän ja kellarikesikkään.

Tulokset saadaan nopeasti, yleensä kolmessa työpäivässä. Analyysin lajitieto auttaa suunnittelemaan sopivan laajuiset korjaukset, mikä tuo säästöä korjauskustannuksiin ja varmistaa rakennusten turvallisuuden.

Kellarikesikkään aiheuttamat terveyshaitat ja oireet

Kellarikesikän esiintyminen rakenteissa on merkittävä terveysriski rakennuksen käyttäjille. Vaikka tutkimustietoa eri oireiden ja sairauksien liittymisestä sisäilmaongelmiin on vielä rajallisesti, tiedämme että rakennuksen kosteusvauriot voivat aiheuttaa monenlaisia terveyshaittoja.

Maailman terveysjärjestö WHO toteaa, että syy-yhteyksiä terveyshaittoja aiheuttaviin mikrobiperäisiin tekijöihin sisäilmassa ei ole vielä kyetty tunnistamaan kattavasti. Kuitenkin WHO:n mukaan liiallinen määrä mitä tahansa mikrobiperäistä epäpuhtautta on mahdollinen terveyshaitta.

Epidemiologisissa tutkimuksissa on osoitettu yhteys kosteusvaurioiden ja lisääntyneiden hengitystieoireiden, astman, allergisen alveoliitin, poskiontelontulehduksen ja keuhkoputkentulehduksen välillä. Riittävää näyttöä yhteydestä home- ja kosteusvaurioihin liittyvien tekijöiden sekä erilaisten terveyshaittojen osalta on löydetty muun muassa astman kehittymisen, pahenemisen ja astmaoireiden välillä.

Kellarikesikkä kuuluu rakennusten kosteusvaurioita aiheuttaviin mikrobeihin. Vaikka kellarikesikkä on ensisijaisesti tunnettu puumateriaalin lahottajana, se osaltaan myös vaikuttaa sisäilman laatuun ja voi näin aiheuttaa terveyshaittoja.

Oireet

Kosteusvauriorakennuksissa oleskelu voi aiheuttaa erilaisia oireita, joiden voimakkuus ja ilmenemisaika vaihtelevat. Oireet voidaan jakaa seuraaviin pääryhmiin:

• Hengitystieoireet: yskä, limannousu, hengenahdistus, hengityksen vinkuna, nenän ärsytys, tukkoisuus, nuha, nenäverenvuoto, käheys, kurkun kuivuus ja poskionteloiden kirvely

• Yleisoireet ja neurologiset oireet: poikkeuksellinen väsymys, päänsärky, huimaus, pahoinvointi ja lihasheikkous

• Iho-, silmä- ja limakalvo-oireet: erilaiset ihottumat, ihon kutina, silmäoireet ja allerginen silmätulehdus

Osalle ihmisistä oireet voivat ilmaantua lähes välittömästi mikrobeille altistumisen jälkeen. Toisaalta monille ihmisille oireet kehittyvät vähitellen, tuntien tai jopa päivien kuluessa jatkuvan altistumisen myötä. Joissakin tapauksissa oireet voivat kehittyä vasta kuukausien tai vuosien jatkuvan altistumisen tuloksena.

Erityisesti silloin, kun talossa esiintyy kellarikesikkää, voidaan havaita multamaista tai maakellarimaista hajua, joka voi osaltaan vahvistaa oireilua. On tärkeää huomata, että oireet usein vaihtelevat altistumisen mukaan ja erilaiset tilat voivat aiheuttaa samallekin henkilölle erilaisia oireita.

Pitkäaikainen altistuminen voi johtaa vakavampiin terveyshaittoihin, kuten toistuviin hengitystieinfektioihin ja astman kehittymiseen. Tämän vuoksi kellarikesikkään havaitseminen ja poistaminen rakenteista on erittäin tärkeää terveyshaittojen ehkäisemiseksi.

Kellarikesikkään poistaminen ja rakenteiden korjaaminen

Lahottajasienten, kuten kellarikesikkään, poistaminen vaatii huolellista suunnittelua ja usein ammattilaisen apua. Vaikka kellarikesikkä ei ole yhtä aggressiivinen kuin esimerkiksi lattiasieni, sen korjaustoimenpiteet on silti otettava vakavasti rakenteiden kestävyyden ja terveellisen sisäilman varmistamiseksi.

Puhdistusmenetelmien rajoitukset

Tavallisilla puhdistusmenetelmillä on huomattavia rajoituksia kellarikesikkätartuntojen hoidossa. Pelkkä pintapuolinen puhdistus ei riitä, sillä sieni kasvaa yleensä syvälle rakenteisiin. Toisin kuin jotkin muut sisäilmaongelmat, lahottajasienten aiheuttamat vauriot eivät korjaannu pelkällä pintojen desinfioinnilla.

Kemialliset käsittelyt voivat auttaa pintapuolisesti, mutta eivät poista varsinaista ongelmaa. Lisäksi kemiallisilla käsittelyillä on omat rajoituksensa, kuten mahdolliset sisäilmahaitat ja soveltuvuus vain tietyille pinnoille. Kemiallinen käsittely ei myöskään palauta jo lahonneen puun rakenteellista lujuutta.

Rakenteiden uusiminen

Kellarikesikkätapauksissa mekaaninen poisto on usein ainoa toimiva ratkaisu. Käytännössä tämä tarkoittaa vaurioituneiden rakenteiden purkamista ja korvaamista uusilla materiaaleilla. Mekaaninen poisto yhdistettynä tehostettuun tuuletukseen on tehokas keino ongelman poistamiseksi.

Rakenteiden uusimisessa on huomioitava:

• Kaikki vaurioituneet puuosat poistetaan riittävän laajasti

• Purkutyöt tehdään huolellisesti itiöiden leviämisen estämiseksi

• Kosteusongelmat korjataan ennen uusien rakenteiden asentamista

• Rakenteita parannetaan usein tuuletuksen osalta

Toisin kuin lattiasieni, joka kykenee siirtämään vettä rihmaston avulla pitkiä matkoja kuivan hirsiseinän, betonin tai eristekerroksen läpi, kellarikesikkä ei leviä yhtä tehokkaasti märän alueen ulkopuolelle. Siksi korjausalue voidaan usein rajata tarkemmin kuin lattiasienen tapauksessa.

Asiantuntija-arvio korjaustoimenpiteistä

Rakenneteknisen kuntotutkimuksen tavoitteena on selvittää rakenteiden kunto, vaurioiden laajuus sekä määrittää tarvittavat korjausmenetelmät. Asiantuntija-arvio on välttämätön, jotta korjaustoimenpiteet mitoitetaan oikein - ei liian laajoiksi, mutta riittäviksi ongelman poistamiseksi.

Ammattitaitoinen mikrobiasiantuntija tai rakennusterveysasiantuntija osaa tunnistaa:

• Vaurioiden todellisen laajuuden

• Kosteuslähteet, jotka alun perin mahdollistivat kellarikesikkäkasvuston

• Tarvittavat korjaustoimenpiteet rakenteellisiin ongelmiin

• Uusien kosteusvaurioiden ennaltaehkäisyn keinot

Kellarikesikän korjaustoimenpiteet kannattaa aina dokumentoida huolellisesti. Näin voidaan varmistaa, että kaikki tarvittavat toimenpiteet on tehty, ja mahdollisten tulevien ongelmien ilmetessä on selvää, mitä rakenteille on aikaisemmin tehty.

Usein kysyttyä kellarikesikkäästä

K1. Mikä on kellarikesikkä ja miten se vaikuttaa rakennuksiin? Kellarikesikkä on yleinen lahottajasieni, joka vaurioittaa erityisesti puurakenteita. Se aiheuttaa ruskeaa lahoa hajottamalla puun selluloosaa ja hemiselluloosaa, mikä heikentää puun rakennetta. Kellarikesikkä viihtyy kosteissa olosuhteissa ja voi aiheuttaa merkittäviä vaurioita rakennuksille, jos sitä ei havaita ja poisteta ajoissa.

K2. Miten tunnistan kellarikesikän rakennuksessa? Kellarikesikän voi tunnistaa useista merkeistä. Tyypillisiä ovat maakellarimainen tai multainen haju, ruskea ja hauras kasvusto puurakenteissa sekä puun rakenteen muuttuminen ruskeaksi ja hauraaksi. Varma tunnistus vaatii kuitenkin asiantuntijan arvion ja mahdollisesti laboratorioanalyysin.

K3. Millaisia terveyshaittoja kellarikesikkä voi aiheuttaa? Kellarikesikkä voi aiheuttaa erilaisia terveyshaittoja, kuten hengitystieoireita (yskä, hengenahdistus), yleisoireita (väsymys, päänsärky) sekä iho- ja silmäoireita. Pitkäaikainen altistuminen voi johtaa vakavampiin ongelmiin, kuten toistuviin hengitystieinfektioihin tai astman kehittymiseen.

K4. Miten kellarikesikkä poistetaan rakennuksesta? Kellarikesikän poistaminen vaatii yleensä vaurioituneiden rakenteiden mekaanista poistoa ja uusimista. Pelkkä pintapuolinen puhdistus tai kemiallinen käsittely ei riitä. Korjaustoimenpiteisiin kuuluu vaurioituneiden osien poisto, kosteusvaurioiden korjaaminen ja rakenteiden parantaminen tuuletuksen osalta. Asiantuntijan arvio on tärkeä oikeiden korjaustoimenpiteiden määrittämiseksi.

K5. Miten voin ehkäistä kellarikesikän kasvua rakennuksessa? Kellarikesikän ehkäisyssä tärkeintä on kosteuden hallinta. Varmista rakennuksen hyvä ilmanvaihto, korjaa vesivuodot välittömästi ja pidä huolta, että rakenteet pysyvät kuivina. Tarkasta säännöllisesti erityisesti kellaritilat ja muut kosteusvaurioille alttiit alueet. Huolehdi myös rakennuksen kunnossapidosta ja tee tarvittavat korjaukset ajoissa.